Olin 1990-luvun jälkipuoliskolla kesätöissä tunnetun pirkanmaalaisen kylmäteollisuuden alan yrityksen vientiyksikössä ja annoin vallan nuoren seikkailunhalulle. Tuli tarve toimittaa kaksi isoa pahvilaatikollista jäähalliprojektin dokumentaatiota Moskovan alueelle, ja pääsin omasta tahdostani kuriiriksi. Postitse Riihimäen asemalle kulkenut lähetys annettiin haltuuni asemalaiturilla, mutta sitten iski epätoivo. Jokainen venäläisten kanssa tekemisissä ollut tietää, että naista autetaan kaikin tavoin – hänen edestänsä avataan ovet ja käsistänsä otetaan pois raskaat taakat. Riihimäellä, tuossa perisuomalaisessa rautateiden solmukohdassa, kohteliaisuus oli kuitenkin tiessään. Tahdonvoimaa uhkuen korotin ääneni ja sain Tolstoin venäläisen henkilökunnan auttamaan laatikoiden nostamisessa kyytiin. Ikävän välietapin jälkeen matkani jatkui Moskovaan, missä kaikki on suurempaa – varsinkin sielunsiskojeni ja -veljieni tunneskaala.
Opiskelu- ja työvuosien myötä kielitaito sekä liiketoiminnan ja tiettyjen tekniikanalojen ymmärrys ovat kehittyneet, mutta tieto on myös lisännyt tuskaa. Vaatimukset ovat yhä korkeammat. Olen ollut kauhusta kankeana tulkatessani muoviteollisuuden prosessilinjojen projektitoimituksia koskevia, teknologiaa ja sopimusjuridiikkaa käsitteleviä neuvotteluja, joissa näkemyksiään ovat vaihtaneet suuret yritysjohtajat. Olen kärsinyt illallispöydässä substanssiosaamisen ja sanavaraston puutteista johtuvaa vilua ja nälkää, kun edellä mainitut ovat lipuneet keskustelussaan maanteiden nopeusrajoituksista porotalouteen. Vastuun näkökulmasta tulkin työ on ehkä toisena heti lääkärin jälkeen; virheen seuraukset voivat olla kohtalokkaat.
Venäläinen sielu on runsas ja hersyvä, mikä tekee siitä yhdelle rakastettavan ja toiselle haastavan. Tottumattomalle runsaus voi aiheuttaa ahdistusta ja ennakkoluuloja, kun taas mentaliteettiin sopeutuneelle eloisa ja värikäs venäläinen sielu on ylivoimaisen viehättävä, jopa koukuttava.
”Omaksi” ottaminen ja aito ystävyys palkitaan Venäjällä isolla kapustalla niin liike-elämässä kuin ystävien kesken. Työskentelin syyskuussa 1998 ruplan romahduksen aikaan edellä mainitun kylmätekniikkayrityksen edustustossa Moskovassa. Kuukauden vapaaehtoisen komennuksen päätteeksi isäntäpariskunta kiitti minua tarjoamalla kotonaan illallisen. Vakuutuimme aidosta ystävyydestä puolin ja toisin. Tämä avasi uudenlaisen yhteistyön tason, ja asioiden sujuvuus parani entisestään. Vuosien tauon jälkeen yhteytemme palasi hiljattain, ja ystävyys jatkuu luonnollisena – vahvasti kokevana ja adjektiivipitoisena.
Ihmisten välinen suhde ja luottamus ovat Venäjällä keskeinen tekijä. Tie käy sydämen kautta – oikotietä ei ole. Kielitaito on avain uuteen ulottuvuuteen. Kaupankäynnissä se avaa ovet osapuolten välisiin luottamuksellisiin keskusteluihin ja saa kumppanit tarjoamaan myös verkostojensa apua yhteisten tavoitteiden ajamiseen. Verkostot nopeuttavat asioiden etenemistä ja monesti myös mahdollistavat mahdottomalta tuntuneen.
Liikekumppaneiden ja kollegojen juhlapuheet eivät rajoitu vain työasioihin. Rehevän monisanaiset toivotukset kattavat usein oman ja perheen hyvinvoinnin, rakkauden, tasapainon ja hyvän mielen sekä onnen ja menestyksen liiketoimissa nyt ja tulevaisuudessa. Tunteissaan ja verbaaliudessaan pidättyväisille ja yksityisyyden rajan mielellään itsen ja perheen väliin vetäville perisuomalaisille tämä on venymisen paikka. Onneksi toisenlaiseen kulttuuriin voi tottua ajan kanssa.