Riikka Autio
16.4.2019
Matkustin ensi kertaa itärajan taakse 1990-luvun alussa, kun ystäväni perhe halusi kanavaregattaansa mukaan kielitaitoisen. Olin lukenut venäjää koulussa C-kielenä jo pari vuotta eli parin kansalaisopistokurssin verran. Perillä Viipurissa kielitaitoni osoittautui arvatenkin olemattomaksi. Se ei eksyttänyt seuruettamme tieltä, mutta eipä se johtanut päämäärääkään, vaikka sanakirja kädessäni tivasin vastaantulijalta, missä sijaitsee ”konfety”. Karkkikaupan sijaan löytyi astiakauppa, josta matkamuistoiksi hankittiin ajalle tyypillisesti posliinia.
Venäjä on vahvaa tunnetta. Venäjän kielen taitoiselle ja Venäjällä pidempään asuneelle kulttuuri ja sielunmaisema aukeavat koko kirjossaan. Suhteeni Venäjään ja venäjää puhuviin on rakentunut kolmekymmentä vuotta, ja aikaan mahtuu lukematon määrä erilaisia voimakkaita kokemuksia: hätää ja huojennusta, iloa ja surua.
Myönnän tunteneeni pelkoa koppalakkeja kohtaan Viipurin meritullin ja Sheremetjevon lentokentän rajatarkastuksissa, vaikka tullattavaa ei ole ollut. Venäläisen rajaviranomaisen hyytävä katse jähmettää: Onko meno-paluuviisumi kunnossa? Onko tulliselvityslomake tallessa ja täytetty oikein?
Olin 1990-luvun jälkipuoliskolla kesätöissä tunnetun pirkanmaalaisen kylmäteollisuuden alan yrityksen vientiyksikössä ja annoin vallan nuoren seikkailunhalulle. Tuli tarve toimittaa kaksi isoa pahvilaatikollista jäähalliprojektin dokumentaatiota Moskovan alueelle, ja pääsin omasta tahdostani kuriiriksi. Postitse Riihimäen asemalle kulkenut lähetys annettiin haltuuni asemalaiturilla, mutta sitten iski epätoivo. Jokainen venäläisten kanssa tekemisissä ollut tietää, että naista autetaan kaikin tavoin – hänen edestänsä avataan ovet ja käsistänsä otetaan pois raskaat taakat. Riihimäellä, tuossa perisuomalaisessa rautateiden solmukohdassa, kohteliaisuus oli kuitenkin tiessään. Tahdonvoimaa uhkuen korotin ääneni ja sain Tolstoin venäläisen henkilökunnan auttamaan laatikoiden nostamisessa kyytiin. Ikävän välietapin jälkeen matkani jatkui Moskovaan, missä kaikki on suurempaa – varsinkin sielunsiskojeni ja -veljieni tunneskaala.
Opiskelu- ja työvuosien myötä kielitaito sekä liiketoiminnan ja tiettyjen tekniikanalojen ymmärrys ovat kehittyneet, mutta tieto on myös lisännyt tuskaa. Vaatimukset ovat yhä korkeammat. Olen ollut kauhusta kankeana tulkatessani muoviteollisuuden prosessilinjojen projektitoimituksia koskevia, teknologiaa ja sopimusjuridiikkaa käsitteleviä neuvotteluja, joissa näkemyksiään ovat vaihtaneet suuret yritysjohtajat. Olen kärsinyt illallispöydässä substanssiosaamisen ja sanavaraston puutteista johtuvaa vilua ja nälkää, kun edellä mainitut ovat lipuneet keskustelussaan maanteiden nopeusrajoituksista porotalouteen. Vastuun näkökulmasta tulkin työ on ehkä toisena heti lääkärin jälkeen; virheen seuraukset voivat olla kohtalokkaat.
Venäläinen sielu on runsas ja hersyvä, mikä tekee siitä yhdelle rakastettavan ja toiselle haastavan. Tottumattomalle runsaus voi aiheuttaa ahdistusta ja ennakkoluuloja, kun taas mentaliteettiin sopeutuneelle eloisa ja värikäs venäläinen sielu on ylivoimaisen viehättävä, jopa koukuttava.
”Omaksi” ottaminen ja aito ystävyys palkitaan Venäjällä isolla kapustalla niin liike-elämässä kuin ystävien kesken. Työskentelin syyskuussa 1998 ruplan romahduksen aikaan edellä mainitun kylmätekniikkayrityksen edustustossa Moskovassa. Kuukauden vapaaehtoisen komennuksen päätteeksi isäntäpariskunta kiitti minua tarjoamalla kotonaan illallisen. Vakuutuimme aidosta ystävyydestä puolin ja toisin. Tämä avasi uudenlaisen yhteistyön tason, ja asioiden sujuvuus parani entisestään. Vuosien tauon jälkeen yhteytemme palasi hiljattain, ja ystävyys jatkuu luonnollisena – vahvasti kokevana ja adjektiivipitoisena.
Ihmisten välinen suhde ja luottamus ovat Venäjällä keskeinen tekijä. Tie käy sydämen kautta – oikotietä ei ole. Kielitaito on avain uuteen ulottuvuuteen. Kaupankäynnissä se avaa ovet osapuolten välisiin luottamuksellisiin keskusteluihin ja saa kumppanit tarjoamaan myös verkostojensa apua yhteisten tavoitteiden ajamiseen. Verkostot nopeuttavat asioiden etenemistä ja monesti myös mahdollistavat mahdottomalta tuntuneen.
Liikekumppaneiden ja kollegojen juhlapuheet eivät rajoitu vain työasioihin. Rehevän monisanaiset toivotukset kattavat usein oman ja perheen hyvinvoinnin, rakkauden, tasapainon ja hyvän mielen sekä onnen ja menestyksen liiketoimissa nyt ja tulevaisuudessa. Tunteissaan ja verbaaliudessaan pidättyväisille ja yksityisyyden rajan mielellään itsen ja perheen väliin vetäville perisuomalaisille tämä on venymisen paikka. Onneksi toisenlaiseen kulttuuriin voi tottua ajan kanssa.
Venäjä on ollut Suomen tärkeimpiä kauppakumppaneita vuosikymmeniä ja matkailu on liikuttanut väkeä rajan yli suuntaan ja toiseen. Ruotsinkielisellä länsirannikolla venäjä on edelleen melko harvakseltaan kuuluva kieli, kuten se oli neuvostoaikana myös esimerkiksi Etelä-Karjalassa. Kaakonkulmalla, missä kulttuuristen piirteiden yhteneväisyys on ilmeinen, venäjä on kuitenkin vahvistanut asemaansa ”virallisena kotimaisena” 1990-luvulta alkaen. Tänä päivänä venäjä kuuluu sinne kuin ruotsi Vaasan seudulle.
Pohjanmaalla on kymmeniä, ellei satoja Venäjän-kauppaa käyviä yrityksiä. Näiden lisäksi joukko realistisia yrityksiä – uhmaten median entisestään nostattamaa itäpilvisyyttä – suunnittelee Venäjän-kaupan aloittamisesta. Venäjän-kaupan luonteeseen kuuluvat tietynlaiset arkipäivän ja viennin haasteet, mutta pohjalaisyritysten ei ole tarpeen heittää hanskoja tiskiin niiden edessä. Sen sijaan kielimuurin murtamiseen ja liiketoiminnan kehittämiseen kannattaa hakea apua paikallisilta asiantuntijoilta, jotka osaavat venäjän kielen sekä tuntevat venäläisen kulttuurin, liiketoimintaympäristön ja vientikaupan käytänteet.
Viulevan kansainvälistymisen palvelut on tarkoitettu yrityksille kansainvälisen liiketoiminnan eri vaiheisiin ja kansainvälisen markkinoinnin tarpeisiin. Kattavien strategisen suunnittelun sekä markkinoinnin ja viestinnän suunnittelun ja toteutuksen palveluidemme avulla yritys saa valmiudet markkinoida ratkaisujaan, kasvattaa myyntiään ja vahvistaa organisaatiotaan kansainvälisesti.